Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma
Velmu kartoittaa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta
Tavoitteena Itämeren kestävä käyttö ja suojelu
Suomen meriluonto voi yllättää kauneudellaan. Vaikka lajeja ei ole yhtä paljon kuin valtamerillä, luovat kymmenet tuhannet saaret, luodot, salmet, poukamat, laguunit, kivikot, hiekkarannat, vedenalaiset kalliot ja harjumuodostumat poikkeuksellisen monimuotoisen elinympäristön kasveille ja eläimille. Värikkäitä lajeja ja monimuotoista luontoa löytää, jos vain osaa katsoa.
Meren monimuotoisuus vaarassa
Monimuotoisuus on elämän perusta meressäkin. Meriekosysteemin tasapaino ja samalla monimuotoisuus on kuitenkin uhattuna. Rehevöityminen ja haitalliset aineet rasittavat Itämerta, ja lajien levinneisyydet muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä. Merta muutetaan satamia ja siltoja rakentamalla, soran- ja hiekanotoilla, ruoppaamalla ja läjittämällä. Lisäksi eliöitä uhkaavat elinympäristöjen häiriintyminen, liiallinen kalastus, öljy- ja kemikaalionnettomuudet, vieraslajit, muoviroska ja vedenalainen melu.
Jotta voimme välttää vahingoittamasta arvokasta meriluontoamme, meidän tulee tietää, millaista elämää merenpinnan alta löytyy. Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma Velmu kerää tietoa juuri tätä varten – meren suojelun ja kestävän käytön edistämiseksi.
Velmu tuottaa arvokasta tietoa Suomen meriluonnosta
Velmun menetelmätestaukset aloitettiin jo vuona 2003 Saaristomerellä. Varsinainen kartoitustyö alkoi vuonna 2005 Saaristomereltä, mistä edettiin Merenkurkkuun, Perämerelle, Suomenlahdelle ja viimein Selkämerellekin vuonna 2009. Vuodesta 2011 lähtien työtä voitiin tehdä kaikilla näillä alueilla rinnakkain, ja ohjelman ensimmäinen vaihe saatiin päätökseen vuoden 2015 lopussa. Suomen vedenalaisesta meriluonnosta, lajien ja elinympäristöjen esiintymisestä merialueellamme, oli saatu kattava yleiskuva. Työ ei silti ollut vielä valmis. Ahvenanmaan merialue oli enimmäkseen inventoimatta, ja meriluonnon suojeluun tarvittiin lisätietoja muun muassa uhanalaisista lajeista ja merellisistä suojelualueista. Myös merialueiden käytön suunnittelu, esimerkiksi tuulivoimaloiden ja merikaapeleiden rakentaminen, vaati tarkempaa tietoa siitä, missä arvokkain vedenalainen luonto sijaitsee.
Täydentävää työtä on tehty vuoden 2017 alusta. Inventointeja on kohdennettu muun muassa puutteellisesti tunnettujen lajien ja elinympäristöjen kartoitukseen. Velmu on kerännyt havaintoja jo yli 170 000 pisteeltä vuodesta 2004.
Velmun tavoitteena on
- kartoittaa vedenalaista meriluontoa ja selvittää meriluonnon ominaisuuksia, erityisesti lisätä tietoa puutteellisesti tunnetuista sekä uhanalaisista lajeista ja elinympäristöistä,
- jalostaa kerättyä tietoa tukemaan luonnon suojelua ja kestävää käyttöä,
- selvittää meriluonnon ominaisuuksia myös ihmispaineiden alaisilla alueilla sekä
- tehdä kansainvälistä yhteistyötä meriluonnon monimuotoisuuden kartoittamiseksi koko Itämeren alueella.
Miten vedenalaista meriluontoa kartoitetaan?
Velmussa kartoitetaan merenpohjaa ja sen eliöstöä sekä kalojen lisääntymisalueita. Pohjan geologiaa tutkitaan kaikuluotaamalla ja ottamalla sedimenttinäytteitä. Leviä, vesikasveja ja pohjaeläimiä kartoitetaan videoimalla, sukeltamalla ja keräämällä näytteitä. Kalojen lisääntymisalueita selvitetään erilaisilla noutimilla, nuotilla ja haaveilla. Kaukokartoitusmenetelmiä, kuten ilmakuvia ja satelliittikuvia, käytetään matalilla merialueilla olevien pohjatyyppien sekä levä- ja kasvillisuusvyöhykkeiden tunnistamiseen. Erilaisia puoliautomaattisia laitteita, kuten kauko-ohjattavia mittalaitteita, testataan myös tulevaisuuden käyttöä varten.
Kartoitusten yhteydessä voidaan myös mitata meren ominaisuuksia, kuten lämpötilaa, suolaisuutta, näkösyvyyttä ja tarvittaessa ottaa näytteitä veden kemiallisten ominaisuuksien ja pohjan laadun selvityksiin.
Biologiset kartoitusmenetelmät
Vedenalaisia elinympäristöjä kartoitetaan 1) drop-videomenetelmällä, jossa videokamera lasketaan kaapelin varassa lähelle merenpohjaa. Pohjan laatu ja isommat lajit tunnistetaan myöhemmin videoilta. Kartoitus voidaan myös tehdä 2) robottikameralla, jonka liikkumista on mahdollista ohjata alukselta käsin. 3) Linjasukelluksilla vedetään 100 m pituinen naru rannasta merelle ja ammattitaitoinen tutkimussukeltaja tunnistaa ja merkitsee kaikki lajit kirjoituslevylle jo veden alla. Samalla voidaan ottaa näytteitä lajien myöhempää tunnistusta varten. Tällä menetelmällä saadaan tarkka tieto lajien esiintymisestä.
Geologiset kartoitusmenetelmät
Merigeologisia tutkimuksia tehdään pääasiassa akustisin menetelmin. Yleisimpiä menetelmiä ovat 1) kaikuluotaus, 2) monikeilaluotaus, 3) viistokaikuluotaus ja 4) akustinen reflektioluotaus. Lisäksi voidaan käyttää pohjan videokuvausta ja sedimenttinäytteenottoa. Näillä menetelmillä saadaan tarkka kuva pohjan laadusta ja syvyyssuhteista. Tietoa käytetään lajien elinympäristövaatimuksia selvitettäessä.
Kalojen lisääntymisalueiden kartoitusmenetelmät
Kalojen lisääntymisalueiden sijaintia rannikolla kartoitetaan monin eri menetelmin riippuen tutkittavasta kalalajista ja elinympäristöstä. Kasvillisuusrannoilta kalanpoikasia etsitään 1) valkolevy- ja kauhamenetelmällä, muilla matalilla rannoilla käytetään esimerkiksi poikasnuottaa ja avoimessa vedessä erilaisia poikashaavipyytimiä.
Kaukokartoitus
Kaukokartoitusmenetelmiä, kuten ilma- ja satelliittikuvia, sekä vihreää laservaloa lähettävää valotutkaa, LiDARia, voidaan käyttää matalien merialueiden pohjatyyppien sekä levä- ja kasvillisuusvyöhykkeiden paikallistamiseen. Myös pienoishelikoptereita eli drooneja käytetään esimerkiksi fladojen kuvaamiseen. Hyvissä olosuhteissa levävyöhykkeet erottuvat matalassa vedessä selvästi.
Meriluonnosta kerätyn tiedon tie kartoiksi
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siksi Velmussa tuotetaan paljon karttoja, joiden avulla havainnollistetaan lajien ja luontotyyppien ja muiden meriluonnon erityispiirteiden esiintymistä merialueella. Näitä karttoja voidaan käyttää esimerkiksi kaavoituksen ja merensuojelun apuvälineinä.
Näyttävät moniväriset kartat voivat kuitenkin olla kaksiteräinen miekka. Kartta on luotettava vain, jos sen taustalla on laaja ja ammattimaisesti kerätty kenttäaineisto ja tieteellisesti uskottavat analyysit. Siksi Velmussa panostetaan perusteellisiin kartoituksiin, laajaan ympäristötietoon ja uusimpiin mallinnusmenetelmiin.
Mihin tietoa vedenalaisesta luonnosta käytetään?
Velmussa kerätty tieto on koottu avoimeen karttapalveluun. Lisäksi Meren aarteet -kirja (2017) ja sen päivitetty ruotsinnos, Havets skattkammare (2021) kertovat yleistajuisesti Suomen vedenalaisesta meriluonnosta.
Tietoa hyödyntävät muun muassa viranomaiset, tutkimus- ja oppilaitokset, kansalaisjärjestöt ja yksityiset kansalaiset. Tietoa vedenalaisesta meriluonnosta tarvitaan monenlaisiin tarkoituksiin:
- suojelualueverkoston kehittämiseen
- nykyisten suojelualueiden hoidon ja käytön suunnitteluun
- lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden arviointiin
- uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojeluun
- kalojen lisääntymisalueiden ja kalantuotannon turvaamiseen
- meren tilan arviointiin
- merialueiden kestävän käytön suunnitteluun
- öljy- ja kemikaalionnettomuuksien vahinkojen minimoimiseen
- ekosysteemipalvelujen alueelliseen kartoittamiseen
- ilmastonmuutoksen vaikutusten havaitsemiseen ja ennakointiin.
Suomi on sitoutunut merensuojeluun ja meriluonnon kestävään käyttöön kansallisen ja EU-lainsäädännön sekä kansainvälisten sopimusten kautta. Kansainvälisiä sopimuksia ovat esim. YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus sekä Itämeren suojelukomissiota (HELCOM) koskeva sopimus.
Velmu-tietoa käytetään monenlaisiin meriluontoa koskeviin arviointeihin ja raportointeihin. Esimerkkejä tällaisista ovat Suomen meriympäristön tila 2018 -raportti, Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarviot sekä EU:n luontodirektiivin raportointi.
Velmu-aineistoja käytettiin myös, kun Saaristomeren eteläosien mereisiä Natura-alueita laajennettiin ja kun määriteltiin YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen Itämeren ekologisesti merkittäviä merialueita, ns. EBSA-alueita (Ecologically or Biologically Significant Marine Areas). Velmu-aineistot olivat myös keskeisessä roolissa, kun vuonna 2019 tunnistettiin ja kuvattiin Suomen ekologisesti merkittäviä vedenalaisia meriluontoalueita (EMMA).
Yhteistyön voimaa
Velmu kokoaa yhteen laajan poikkihallinnollisen tiimin. Velmua ohjaa ympäristöministeriö ja koordinoi Suomen ympäristökeskus. Kenttätöistä vastaavat erityisesti Metsähallituksen Luontopalvelut, Geologian tutkimuskeskus ja Luonnonvarakeskus. Mukana ovat myös rannikon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja Åbo Akademi sekä ajoittain myös muita yliopistoja, korkeakouluja ja konsulttiyrityksiä. Ohjausryhmässä toimivat ympäristöministeriön lisäksi puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Väylävirasto, Merivoimien esikunta, Rajavartiolaitos sekä Museovirasto.
